Työntuki.fi
Tyontuki.fi - ihmistuntemuksella - kokemuksella - luottamuksella
2.9.2020
Uskallanko puhua työnohjauksessa?
Toisilla meistä on enemmän historiaa selkärepussamme siihen, kuinka taipuvaisia olemme luottamaan toisiimme. Työpaikalla avaudumme omista asioistamme työkaverille riippuen siitä, kuinka läheiseksi, turvalliseksi ja luotettavaksi koemme hänet. Ville tietää Minnasta asioita, joista Minna ei välttämättä ole Saaralle kertonut mitään. Näinhän jokaisella on oikeus toimia, kun on kyseessä henkilökohtaiset asiat. Luottamukseen ei voi pakottaa, vaan se on aina valinta ja mahdollisuus.
Asetelma muuttuu, kun työpaikalla on tarkoitus keskustella työpaikan asioista esimerkiksi työnohjauksessa. Luotanko itseeni riittävästi pitääkseni mielipiteitäni ja ajatuksiani muille ilmaisemisen arvoisena? Onko niin, että ne, jotka lähtökohtaisesti luottavat itseensä, voivat myös jakaa luottamusta eivätkä näin ollen pelkää omia virheitään?
Työyhteisön toimivuuden ja tuottavuuden kannalta työkaveriin tulisi kyetä luottamaan, koska olemme työssämme riippuvaisia toisistamme. Olisi suotavaa, että emme olisi kovinkaan epävarmoja siitä, onko työkaverillamme samat arvot ja päämäärät työn suhteen. Työyhteisön menestyminen edellyttää myöskin ilmapiiriä, jossa kykenemme luottamaan toistemme hyväntahtoisuuteen ja turvallisuuteen yhteisössä.
Keskinäisen luottamuksen saavuttaminen työnohjauksessa onnistuu tasavertaisessa, erilaisten näkemysten jakamisella, toisten tarinoiden, tilanteiden pohdinnalla ääneen sekä etsimällä yhteistä näkemystä ja ymmärrystä. Työnohjauksessa vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus on yksi luottamusta pohjustava tekijä.
Luottamus suuntautuu tulevaisuuden tilanteisiin, päämääriin eli siihen, mistä emme välttämättä tiedä yhtään mitään, mutta jota kohden haluamme yhdessä mennä. Jos tietoa olisi riittävästi, emme tarvitsisi keskinäistä luottamusta. Toisaalta, jos emme ota riskejä tulevaisuuteen liittyen, emme silloin tarvitse myöskään luottamusta. Voiko työyhteisö saavuttaa tällöin mitään merkityksellisen luovaa työn kannalta, jos sen jäsenet eivät uskalla heittäytyä olemaan edes hetkittäin vähän enemmän kuin itsensä?
Markku